
Vertaisohjaajuus
Jos oot hyvä jossain, tuu opettamaan se muillekin. Jos oot kiinnostunut jostain, kasaa samanhenkisten ihmisten porukka yhteen.
Kaikki toiminta on vertaisohjaajien itsensä suunnittelemaa ja ohjaamaa. Toiminnallisen vertaisuuden ohjaajana eli vertsikkana saa kehitellä ja ohjata luovia ja liikunnallisia ryhmiä. Vertsikkana pääsee järjestämämme ilmaisen koulutuksen jälkeen ohjaamaan pajalaisille omien mielenkiinnon kohteiden mukaista toimintaa. Bujoilua, D&D:tä, pelaamista, musaa, cosplayta, maalausta, draamaa, sählyä, valokuvausta, leffoja, tubettamista, sukan kutomista, hengailua, lautapelejä, alpakka agilityä… You name it!
Vertaisohjaajuus voi olla myös kulttuuripajan, tapahtumien järjestämistä tai muuta yhteisön kehittämistä. Vertaisohjaajakoulutus on 7 × 4 h ja siellä toiminnallisten harjoitusten ja teoriaosuuksien kautta käsitellään ryhmänohjausta, sosiaalisia taitoja, vuorovaikutusta ja tutustutaan omiin vahvuuksiin sekä suunnitellaan oman mielenkiinnon mukaista toimintaa. Vertaisohjaajuus on vapaaehtoistyötä ja jakamaan hyvää muille.
Vertsikoiden tukena kaikessa on pajan työntekijät, viikottaiset vertsikkakahvit ja työnohjaukselliset vertsikkamiitit.
Erityisosaamista ei tarvita, innostunut asenne riittää!
SEURAAVA VERTAISOHJAAJAKOULUTUS STARTTAA KOUVOLASSA SYKSYLLÄ 2023
